Tason nosto ja MM floppi

Kausi 2017 oli omalla pyöräilyurallani iso askel kohti tavoitteitani ja oikeastaan ensimmäistä kertaa sain jalkaa oven väliin isompiin ympyröihin. Huolimatta muutamasta epäonnistuneesta kilpailusta mm. arvokisoissa, sain kuitenkin ajettua muutaman kerran sitä vauhtia, jonka toivottavasti ensi kaudella voisin löytää vielä useammin. Urheilijan ura ei koskaan ole pelkkää voittokulkua ilman epäonnea, itsellänikin 2016 kausi oli vaikea ja tuntui että Euroopan kärki lähinnä karkaa kauemmaksi. Nyt on kuitenkin valoa tunnelin päässä.

Tänä vuonna alkukausi ei ollut mitenkään hehkeä, sillä ensimmäiset kilpailut menivät sairastelun piikkiin. Oli kuitenkin helppo jatkaa kohti tärkeämpiä kisoja, sillä harjoituskauden päätteeksi tehdyt testit osoittivat fysiikan nousseen uudelle tasolle. XCO:ssa kilpailurytmin löytäminen on tärkeää, sillä kisaa on vaikea simuloida harjoittelulla. Norjassa ja Ruotsissa ajamissani kisoissa pyörä lähti kulkemaan mukavasti, mutta edessä oleviin maailmancup kisoihin lähdin kuitenkin hieman epävarmana, ja kovien kilpailujen jälkeen riittävä palautuminenkaan ei ollut varmaa.  Nove Meston kisapaikalle tulin vasta kaksi päivää ennen starttia, sillä olin juuri kotiutunut pitkästä kisareissusta. Kaiken järjen mukaan kisassa ei olisi tullut kulkea, mutta lopputuloksena oli neljäs sija. Jälkikäteen analysoituna lopputulos olisi voinut olla korkeampi ilman ensimmäisen kierroksen sähellyksiä ja kaatumista, jonka jälkeen nostin yli 20 sijaa loppukisan aikana. Tuntui uskomattomalta ajaa siinä flow-tilassa, jossa tunnet itsesi lähes pysäyttämättömäksi ja ajaminen on ihmeen kevyttä. Lopputulos ei ollut itselleni kuitenkaan niin merkittävä, vaan se että sain todistettua itselleni pystyväni ajamaan maailmancupissa kärjen vauhtia.

Nove Meston jälkeen Albsadtin kisa ei tarjonnut vastaavaan laista menoa. Tšekin kisan menestys toi hiukan tyhjän olon, enkä pystynyt latautumaan samalla lailla Saksan kisaan. Eturivin lähtöpaikka toi myös lisäpainetta, mutta tarjosi samalla hyvää oppia jatkoon lähdön merkityksestä. Polven telominen harjoituksissa, huonon lähdön ja kuuman kelin vaikeuksien jälkeen 15. sija tuntui melkein onnistumiselta, sillä edellisinä vuosina pääsin kuitenkin hädin tuskin Top50 sijoille samassa kisassa.

Halme

(Nove Mesto)

Maaston täyteisen ja varsin onnistuneen kevään jälkeen siirryin ajamaan maantietä ja treeniä kesäkuun ajaksi, tavoitteena olla iskussa heinäkuun tärkeissä kisoissa. Maantien SM kisat ja Tahko MTB menivätkin hyvin kovasta treenistä huolimatta, ja kaikki näytti hyvältä Sveitsin maailmancupia ajatellen. Kroppa kuitenkin päätti toisin ja flunssa iski päälle kisaa edeltävänä iltana. Usein huomaan löytäväni itseni flunssasta tavoitellessani sitä parasta kulkua, mikä saattaa olla kropan tapa käskeä lepäämään.

Valkeakosken SM kisat meni flunssan jälkimainingeissa ja tärkeiden voittopisteiden lunastaminen ei ollut helppoa. XCO:n EM kisat Italiassa tarjosivat myös kylmää kättä, sillä suorituskykyni ei vain ollut riittävä rajoittuneella kauhkokapasiteetilla.

Italian EM kisojen jälkeen minulla oli kuukausi aikaa rakentaa riittävä isku MM kisoihin Australiaan. Sain ajettua hyviä kilpailuja ja treeniä alle ennen maailmancupin finaalia, joka toimi valmistavana kisana MM:iin. Val di Sole antoi positiivisia merkkejä kunnosta, ja vaikka palautuminen harjoittelusta oli vielä vaiheessa, sain silti hyvän pistesijan ollen 14. Maailmancupin kokonaiskilpailu päättyi näin osaltani kokonaissijaan 16.

Halme

(Val di Sole)

MM kisat Australian Cairnsissa olin asettanut kauden päätavoitteeksi, ja valmistauduin kisaan tavoitteena kauden paras suoritus. Pitkät matkustelut, seitsemän tunnin aikaero ja trooppinen ilmasto olivat jo etukäteen tiedossa, ja lähdinkin huoltojoukkojen kanssa Australiaan hyvissä ajoin. Matkustelu sujui yllättävänkin helposti ja välistoppi Japanissa teki hyvää pitkien lentojen välissä. Lämmin ilmasto ei myöskään päässyt enää yllättämään, sillä Italiassa oli lähes yhtä kuuma ja kroppa alkoi tottumaan kuumiin keleihin.

IMG_1705

(Australiassa krokotiilit olivat melkoisia petoja!)

Cairnsin kilpailurata oli erityinen monella tavalla. Se sijaitsi viidakossa, johon oli rakennettu maastopyöräparkki, eikä muita polkuja alueella ollut ollenkaan. Rata sisälsi ainoastaan yhden pitkän nousun, joka oli lähes yhtä tekninen kuin laskutkin joissa sai olla todella tarkkana, ja voin rehellisesti myöntää että rata oli yksi vaikeimmista ajamistani. Harjoituksissa nähtiin lukuisia kaatumisia, ja muun muassa yksi sarjani ennakkosuosikki joutui katsojan rooliin, sillä oli kaatuessaan loukannut olkapäänsä. Välillä tuntuu, että kilpailujärjestäjät hakevat toisiaan vaikeampia ja näyttävämpiä reittejä miettimättä ajajia. Kyseessä on kuitenkin laji, jossa ajetaan samoilla suojavarusteilla kuin maantielläkin ja XC-pyörät ovat kaukana enduropyöristä.

Harjoituksen sujuivat onnistuneesti ja kilpailuviikolla maanantaina ajoin todella onnistuneen tehoharjoituksen. Kisareitti aukesi vasta tiistaina, mutta sain linjat kuitenkin hyvin haltuun ja Focuksen täpäri tuntui pelaavan radalla hyvin. Monet valitsivat radalle jäykkäperän hissitolpalla, mutta itse kaipasin täysjouston tarjoamaa pitoa ylämäissä ja parempaa pyörän hallintaa kivikoissa, enkä tuntunut kaipaavani hissitolppaa laskuissa.

Kilpailun vastaisena yönä heräsin kurkku karheana klo 3 aamuyöllä, eikä flunssainen olo aamulla ollut juurikaan parempi. Kevyt lenkki aamulla osoitti kuitenkin lihasten pelaavan hyvin, joten päätin että lähden kisaan katsomaan miltä tuntuu. Kisaviivalla flunssa kuitenkin unohtui ja sain kakkosrivistä oivallisen lähdön, tullen starttiluupin jälkeen sijalla 15. Totesin itselleni laittavani kaikki peliin, meni miten meni. Ajoin ensimmäisen kierroksen kaikki pelissä ja pidin sijoituksen. Toisella ja kolmannella kierroksella vauhti oli vielä itselleni kovan tuntuinen, mutta kropassa alkoi tuntua hyvältä ja nostinkin pari sijaa lähtien neljännelle sijalta 13. Ylämäen jälkeen lähtiessäni laskuun tajusin takarenkaan puhjenneen ja jouduin b-linjoja ajaen hitaasti rullailemaan kilometrin verran huolto-alueelle, josta lähdin raskaammalla varakiekolla kahdelle viimeiselle kierrokselle sijalta 28. Peli oli käytännössä menetetty ja vaikka sainkin viimeisellä kierroksella ajettua parhaan kierrosaikani, ei se riittänyt nostamaan sijoitusta kuin 26. Sijoitus 26. ei tyydytä, mutta ajossa oli kuitenkin paljon hyvää ja olosuhteisiin nähden pystyin toteamaan, että potentiaalia olisi terveenä ja ehjällä ajolla ollut mihin vain.

Halme

(MM radalla riitti haastetta!)

Tulevaan talvikauteen riittää motivaatiota, sillä podium sijoitukset maailmancupeissa antoivat vielä odottaa ja arvokisoissa ei tullut kärkisijoituksia. Monta asiaa on tehty hyvin, mutta tekemistä riittää vielä ja tavoitteena onkin kehittyä ensi kaudelle tasolle jossa huonompanakin päivänä voisi ajaa kohtuullisille sijoille. On hyvä kuitenkin muistaa, että urheilu ei ole pelkkää suorittamista ja täytyy nauttia tekemisestä. Loppukauden ohjelmassa on cyclocross kisoja vähän rennommalla ohjelmalla. Myös opintoja on tarkoitus edistää, ja tekee henkisesti hyvää saada muuta ajateltavaa kauden päätteeksi.

Iso kiitos tukijoukoilleni, sponsoreille ja kannustajille kaudesta 2017!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s