Saavuttamaton tavoite

Viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet elämäni isointa pyöritystä tähän mennessä. Olen useaan kertaan joutunut miettimään urheilu-urani päättymistä, odottanut tiettyä soittoa ja välillä hihkaissut onnesta hyvien uutisten johdosta. Olen päässyt neuvottelemaan ammattilaissopimuksesta ja rakentamaan elämääni toiseen maahan, sitten yhtäkkiä kaikki on taas pyyhkäisty pois. Olen iskenyt polveni niin kovaa kiveen että sitä särkee yhä kuuden kuukauden jälkeenkin. Vaikka mitään fyysistä vauriota ei jäänytkään, niin aluksi jouduin tietämättömänä pelkäämään että kävelenkö koskaan enää.

Yksilöurheilu on karua. Panostat johonkin lajiin koko elämäsi ja katsot että lähteekö asiat etenemään – pääsetkö sille tasolle kuin tavoittelet, jos et niin voi olla että 15-vuoden panostus valuu kuin hiekkana käsien välistä. Toki matkan varrelta jää aina jotain, elämähän on jatkuvaa oppimista ja matkasta täytyy nauttia. Päämäärä on kuitenkin vain hetkellinen välitila, johon asiat eivät tietenkään pysähdy vaan kehitys jatkuu aina.

Pienen alustuksen jälkeen varsinaiseen julkistukseen. Olen nimittäin päättämässä urheilu-urani, sillä tasolla millä olen nyt ajanut. Se mistä tähän on tultu on monimutkaista selittää kokonaan, mutta lyhyesti sanottuna minulla ei ole kaudelle 2019 tallipaikkaa ulkomaille, eikä liiemmin resursseja kierrellä Euroopassa kilpailujen perässä. Syksyn aikana olen ehtinyt saada sopimuksen jo käteeni, mutta talli ajautui talousvaikeuksiin ja joutui luopumaan huippu-urheilutoiminnasta. Tämän kontaktin saaminen oli minulle kolmen vuoden työ, kun opin tuntemaan oikeita henkilöitä, mistä asiat etenivät toiseen. Vaikka minulle on tullut hyviä tuloksia ympäri maailmaa, ei ovia ammattilaistalleihin ole auennut niin kuin olisin halunnut tai olettanut. Maastossa piirit ovat pienet ja ajajat valitaan mahdollisimman läheltä, suomalainen on iso kuluerä maksettavaksi. Käytännössä minun olisi pitänyt ajaa maailmanmestaruuteen XCO:ssa, jotta olisin voinut varman paikan lunastaa. Ikävästi vaan minulla on ollut viime vuosina epäonnea juuri arvokilpailuissa.

En halua kuitenkaan antaa kuvaa että olisin mitenkään katkera. Olen päässyt kiertämään maailmaa enemmän kuin keskiverto ihminen koko elinikänä, oppinut asioita, tavannut paljon ihmisiä ja ennen kaikkea nauttinut matkasta. Urheileminen ei ole ollut minulle pakkomielle, sillä jos olisi, en osaisi antaa tässä tilanteessa unelmani mennä. On yhtä tärkeää osata joskus päästää irti asioista, kuin olla luovuttamatta ja painaa eteenpäin. Se nousu minkä olen tehnyt reilussa seitsemässä vuodessa, kun maastopyöräilyyn päätin alkaa kunnolla panostamaan, on ollut aivan huikea. Kaikkea en tietenkään ole yksin tehnyt, vaan kiittäminen on lukuisia ihmisiä ja yrityksiä jotka ovat tukenani olleet. Esimerkiksi äitini on kiertänyt kanssani viime vuosina lukemattoman määrän kilpailuja pitkin Eurooppaa, ja olemme saaneet kahdestaan selvittää tilanteita, joihin joillankin talleilla on kymmenen henkilöä hoitamassa. Erityismainintana myös Larunpyörä, joka on ollut mukanani jo kuusi vuotta, luottaen kykyihini ja panostaen kalustooni ilman pyöränvalmistajien tukea.

En ole sanomassa jäähyväisiä vielä urheilun suhteen, vaikka sen huipputasolla lopetankin. Jatkossa mentaliteettini tulee todennäköisesti olemaan: ”kisaan ja treenaan kun huvittaa”, eli teen sen verran kun hyvältä ja sopivalta tuntuu. Kunnossa olen aina halunnut itseni pitää ja olen nauttinut liikunnasta jo paljon ennen kilpailullisia tavoitteitani. Kuitenkin kun olen tehnyt hartiavoimin ja täysipäiväisesti töitä pyöräilyssä, enkä saavuttanut tavoitettani uran etenemisen suhteen, en näe järkeväksi puskea itseäni huippukuntoon kisatakseni Suomessa ja menestyen kisoissa jotka olen jo useaan kertaan voittanut.

Viimeisen kahden kuukauden aikana olen joutunut vakavissani miettimään, että kuka on se henkilö ja persoona ”urheilija minän” takana. Urheilu on määrittänyt suuren osan elämästäni ja taannut ettei paljon muulle ole jäänyt aikaa. Nyt täytyy etsiä uusia kiinnostuksen kohteita ja kenties jopa uusia liikuntamuotoja/lajeja joissa olen niin noviisi, etten voi muuta kun aloittaa pohjalta. Alkaneen vuoden aikana tavoitteeni on ainakin jatkaa opintoja. Yhden opiskelun etapin sainkin jo joulukuussa päätökseen, kun sain Merkonomin tutkinnon valmiiksi. Kaksi viimeistä vuotta Perho Liiketalousopistossa ovat tuoneet hyvää vastapainoa urheiluun. Mitään en ole vielä siviiliuran suhteen varmasti päättänyt, mutta kaikenlaista ideaa on mielessä.

Yhden oven sulkeutuminen avaa useasti muita, jotka saattavat olla vielä parempia. Uskon tulevan vuoden tuovan jotain ihan uutta tullessaan, ja se on varma että itseni haastamista jatkan tavalla tai toisella.

Nähdään poluilla ja maanteillä, ja muistakaa nauttia matkasta sillä päämäärä voi joskus jäädä saavuttamatta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s